Jouluaattona en jaksanutkaan lähteä lenkille, joten otinpa tuosta vähän kinkkua ja konvehtia. Fyysisen harjoittelun sijasta keskityin mielikuvaharjoitteluun ja tahtotilan kasvattamiseen. Sepon kotisivut ovat toimineet hyvänä lähteenä psyykkeen kehittämisessä. Siellä korostetaan mielestäni aivan oikeita asioita kuten tahdon merkitystä koko maratonin kannalta. Tämä "tahto" on verrattain mielenkiintoinen tila treenatessa, koska olen huomannut että monesti haluttaisi heittää lenkkeily pois vain sen takia että olisi mukavampaa kävellä. Se ei kyllä paljoa auta, jos pitäisi maraton tsempata läpi itselle kohtuulliseen aikaan.

Kuten ehkä tuossa aikaisemmin on tullut ilmi, olen jo pinkaissut pari maratonia ihan alusta loppuun sekä osallistunut hesan maratonille jossa matkan teko loppui kesken kun jalkapohjista irtosi nahat puolen välin aikoihin. Tämä tahtotila oli silloin kyllä kovalla tasolla, suomeksi sanottuna yhdestä kymppiin ainakin ysin kohdilla. Nyt se on ehkä noin nelosen korvilla, joten mielikuvaharjoittelulla yritetään nostaa tahtotilaa. Luulisinpa sen oikean tahotilan vaikuttavan monessa muussakin asiassa kuin pelkästään maratonin juoksemisessa. Vilkkaana poikana, niin isompana kuin pienepänäkin, tapauduin joutua kaikenlaisiin kommeluksiin joista osasta selvittiin tuurilla ja toisista tahdolla. Erona näiden kahden välillä oli vain se, että tuurilla selviämiset liittyivät tilanteisiin, jotka olivat kestoltaan lyhytmittaisia. Tahdolla selvittiin hankalista tilanteista jotka olivat pitkäkestoisia. Voisikohan tämä teoria olla voimassa myöskin yksilötasoa laajemmalla säteellä? Hmm.. paras varmaan alkaa nukkumaan.